sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Tulipunaruusuja, vain hopeamalja puuttuu



Poikani sai Yolahjaksi paljon ruusuja. Hän toivoi itse tulipunaisia ruusuja ja hänen toiveensa toteutui. Juhlissa puhuimmekin, että vain hopeamalja puuttuu. Ruusut ovat todella kauniita. Olen koettanut hoitaa ruusuja parhaalla mahdollisella tavalla. Yöksi olen nostanut kukat viileään eteiseen ja päiväksi takaisin tupaan. Välillä olen vaihtanut vettä ja lisännyt leikkokukkaraikastetta.
Nyt juhlista on kulunut reilu viikko ja vieläkin muutama ruusu on säilynyt oikein kauniina ja hyvänä. Olen laittanut ruusuja myös kuivumaan.

Tässä kuvassa ovat lähes kaikki pojan ruusut. Tulipunaisia ruusuja tuli yhteensä 27 kappaletta, valkoisia 4, shamppanjan värisiä 1 sekä vaaleanpunaisia 2 kappaletta.


Ei kommentteja: