sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Tilikkutyttärien tapaaminen lauantaina 29.3.08


Lauantaina kokoontui Tilkkukiltamme Tilikkutyttäret kotiini. Kiltamme on pieni, mutta vireä toiminnaltaan. Perustimme kiltamme syksyllä 2005. Tapaamme kerran kuukaudessa, mie toimin kiltamme vetäjänä ja opena.

Aiheena tällä kertaa oli tietenkin Tildailu. Esittelin Teijalle ja Raijalle Tilda kirjoja, tekemiäni Tilda-hahmoja sekä kerroin yleensä mitä Tildailu on ja mitä kaikkea se pitää sisällään. Ja tyttäret ihastuivat täysin !! Teimme Tilda- enkelit. Kuvassa miun tekemä enkeli. Enkeleitä on kyllä todella mukava tehdä. Niistä kaikista tulee niin yksilöllisiä kankaita ja hiuksia muuttamalla.


Ompelun lisäksi juttelimme, paransimme maailmaa sekä nauroimme vatsamme kipeiksi. Yhdessä tekeminen on ihanaa!Emme malttaneet syödäkään, niin innokkaina touhusimme.Seuraavan kerran tapaamme Oulussa kuukauden kuluttua. Emme olisi millään malttaneet lopettaa ompelua, mutta iltapäivällä luonani alkoi Evelace-asujen esittely. Esittelijänä toimi Arja Ruottinen Oulusta.



Pääsimme tutustumaan naisellisiin alusasuihin, yöpukuihin sekä muihin tuotteisiin. Evelace kutsuilla on mukava tutustua tuotteisiin kotona ja sovittaa niitä. Minusta on epämukava sovittaa vaatteita kauppojen pukukopeissa. Nyt oli hieno mahdollisuus kaikessa rauhassa sovittaa ja kokeilla vaatteita omassa kotona. Evelace-asuja on myös lapsille sekä miehille. Kahdeksan-vuotiaalle tytöllenikin löysin mukavia asuja ja miten mukava oli tytölläkin olla mukana "naistenkutsuilla".






Kuvassa on Raijan tekemä enkeli. Teijan enkeli jäi vielä vähän kesken, mutta esittelen se myöhemmin.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Tilda aiheinen nukkekotivaihto


Tilda Foorumissa Maisa emännöi Tilda aiheista nukkekotivaihtoa. Tarkoituksena oli tehdä Tilda aiheisia tekstiilejä, askarteluja ym. minikokoisena. Vaihtoon osallistui nyt kuusi nukkekotiharrastajaa ympäri Suomea. Mie ompelin meille jokaiselle tilkkupeitot sekä kaksi tyynyä.





Tänään sain näin ihania, pieniä paketteja postin mukana. Tyttäreni alkoi innokkaana avaamaan paketteja. Ja miten ihania juttuja paketeista löytyikään. Taitavia olette kaikki !


Tässä yhteiskuvassa kaikki paketeista paljastuneet ihanuudet.






Katjaliini oli valmistanut kaksi kaunista taulua. Toinen näistä pääsee uuden nukkekotini keittiöön ja toinen äidin makuuhuoneeseen. Ihania !! Kiitos Katjaliini ! Anteeksi, että kuva on väärinpäin.






SiiriSofia lähetti ihanan pääsiäisaiheisen kukkaruukun. Siis aivan mahottoman upea juttu! Lämpimät kiitokset!





Merjuskalta sain kaiken tämän. Pienen tilkkupeiton, tyynyjä, kirjan ja taulun. Suloisia. Lämpimästi kiitän Sinua Merjuska !






Tmt:n paketista löysin iki-ihanan pupu sydämen. Kauniit kiitokset Sinulle. Tämäkin ihanuus saa paikkansa uudesta nukkiksestani.




Maisan paketista ilmestyi superihanat pupu pannumyssy sekä -patalappu. En voi kuin ihmetellä, miten ihanat nämä ovat. Kiitos kovasti Maisa !






Paketit vielä kerran avaamattomina. Jännitti, että mitä kaikkea paketeista löytyykään.. Kyllä kannatti odottaa... Tämä vaihto oli yksi parhaista missä olen ollut mukana. Toivottavasti pian järjestetään uusi nukkisaiheinen vaihto !








Pussukoita Tildan tapaan





Näitä pieniä enkeli-pussukoita olen ommellut tällä viikolla aina öisin, kun en ole saanut nukuttua. Kankaat ovat PeeKaa Tuotteen kankaita, eivät aitoa Tildaa, mutta hyvinkin Tildamaisia. Pussukat ovat mukavia antaa lahjaksi ystäville. Jokainenhan tarvitsee säilytys-/meikkipusseja. Pussukan kaava on kirjasta Tildas hus. Olen leikannut samanlaisia pusseja lisääkin, ne odottavat nyt ompelijaansa. Ehkäpä jo ensi yönä....

Oma bloginappini


Minulla on nyt oma bloginappi. Ihanan enkeli napin on tehnyt ystäväni Kasil. Hän on ommellut minulle kuvassa olevan enkelin ja mie halusin sen kuvan nappiini.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Keskiviikkona 26.3.


Kuuntelin ja katselin juuri televisiosta uusintana Aamu TV:n lähetystä. Siinä puhuttiin ja esiteltiin "Tildausta", Unelmakerhoa ja Juju-kerhoa. Mukavaa, että käsityöharrastus saa näinkin julkisuutta. Ohjelmassa esiteltiin ihania Tilda-kirjoja ja muita tarvikkeita sekä puhuttiin netin käsityöaiheisista keskustelupalstoista, Tilda Addikteista sekä Tammen järjestämästä Tildanäyttelystä. Minunkin työni "Pupulasten pyykkipäivä" on esillä ko näyttelyssä Helsingissä.
Olen taas valvoskellut öisin. En saa nukuttua kipujen vuoksi. Välillä tuntuu, että elämä on pelkkää kärsimystä. Mutta onneksi elämässä on ihania asioita, joiden avulla jaksaa aina eteenpäin. Tänään ratkesi yksi merkittävä asia, joka painoi mieltäni. Kaupungin perhepalveluista vastaava henkilö soitti ja kertoi, että saamani siivouspalvelu jatkuu. Nyt sopimus oli tehty vuoden loppuun asti ja sama siivooja jatkaa työtänsä kuin ennenkin. Tulipa oikein hyvä mieli, toisaalta liikutuinkin siitä, että edes jostakin vireillä olevasta asiasta tulee myönteinen päätös. Minun on myös mahdollista saada lisää kotiapua ensi vuoden alusta lähtien, tätä asiaa selvitellään.
Tänään olen viettänyt aikaani tietokoneen ääressä. Olen koettanut opetella uusia asioita koneen käytöstä ja varsinkin blogin päivittämisestä, kuvien liittämisestä ym. Osasin jopa laittaa kävijälaskurin sivuilleni. Sain opastusta ystävältäni. Onnistuin myös hävittämään muutamia bloginappeja, mutta onneksi koodit olivat vielä tallessa sähköpostissa.
Vanhimmalla pojalla on tänään viimeiset Yo-kirjoitukset. Hän lähti flunssaisena tekemään historian koetta. Vähitellen minun pitäisi alkaa suunnittelemaan Ylioppilasjuhlia. Yliopppilasjuhlat ovat toukokuun lopussa ja siitä kahden viikon kuluttua vietämme rippijuhlia. Juhlat ovat mukavia!

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Tildaa


Viime viikolla kävin Oulun Sinooperissa ja sinne oli tullut paljon uusia Tilda-tavaroita: kankaita, erilaisia purkkeja, käsityöpakkauksia, nappeja, nauhoja ym. ihanaa. Kävin kaupassa ystäväni kanssa ja hänkin katseli kiinnostuneena ja ihaillen Tilda-tuotteita. Mie olen jo pitemmän aikaa haaveillut tästä ompelutarvikerasiasta ja enkä enää voinut olla ostamatta sitä. Olen pakannut laatikon sisään Tilda-nauhoja, tarroja ja nappeja. Nyt ne löytyvät aina ompeluhuoneeni kaaoksen keskeltä.




Ostin myös Tilda-kankaita. Sinooperissa oli hyvä valikoima kankaita ja lisää Tildaa oli tulossa. En raaskinut ostaa kankaita kuin 20 cm kutakin väriä, mutta näistäkin saa jo tehtyä vaikka mitä.

STY 2008 Värivaihto


Olin mukana Salaisen Tilkkuystävän 2008 värivaihdossa. Vaihdossa lähetin Pirjolle keltaisia ja oransseja kankaita sekä muuta samoihin värisävyihin liittyvää käsityötavaraa. Mie sain oman pakettini Teijalta.


Toivoin ruskeita kankaita, koska minulla ei niitä juurikaan ole. Teija oli valinnut pakettiini ihania ruskean sävyisiä kankaita, kolmea rullaa ruskeata ompelulankaa, nauhoja ja nappeja. Paketti oli ihana. Lämpimät kiitokset paketista Sinulle Teija !



Helmikuun tuumaset


Helmikuun tuumasten aiheena oli tähtitaivas. Meitä oli mukana neljätoista tilkkuilijaa. Minun tekemäni tähtitaivas on alimmaisessa rivissä oikean puoleinen. Tein alareunaan tilkkumaalauksella metsää ja kiinnitin taivaalle tähden muotoisia helmiä. Tuumasten teko jatkuu edelleenkin...

Nukkekotiin uusi päiväpeitto


Ompelin nukkekotiin uuden päiväpeitteen sekä pari tyynyä. Kankaina käytin uusia Tilda-kankaitani. Olipa mukava tehdä pitkästä aikaa nukkekotiin tekstiilejä. Nukkekotiaskartelut ovat jääneet nyt muiden käsitöiden vuoksi vähemmälle. Tein viikko sitten uuden nukkekotini makuuhuoneeseen lattian Amerikan pähkinäpuusta. Nyt minun täytyy selailla netin nukkekotikauppoja ja tilata lisää lattiamateriaalia, jotta voin jatkaa lattioiden tekoa.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Hyvää Pääsiäistä !



Vietimme Pääsiäisen ajan mummin ja ukin luona maalla. Tiet olivat melkoisen liukkaat, mutta varovasti ajaen matkanteko onnistui. Oli mukava olla muutama päivä lapsuudenkotona. Kotini on hyvin rauhallisella paikalla, kauppaan on matkaa noin 22 km ja lähimpään kuntataajamaan onkin matkaa reilut 80 km. Mummolassa pääsee irti "arkielämän" kiireistä ja aikatauluista. Minusta tuntui, että sain lomaa sairaalassa käynneistä ja tutkimuksista. Kotona ne asiat ovat jotenkin koko ajan läsnä.
Kivuista en päässyt eroon lomallakaan. Matkustaminen rasittaa aina selkääni ja olinkin koko pääsiäisen ajan huomattavasti kipeämpi kuin tavallisesti. Kipuihin jouduin ottamaan ylimääräisiä särkylääkkeitä ja ne vaikuttivat taas nukkumiseeni. En saanut nukuttua juuri ollenkaan ja olen kovasti väsynyt. Matkasta toipumiseen menee nyt muutama päivä.
Kiitos kaikille rakkaille sukulaisille ja ystäville, joita tapasin loman aikana. Minulla on teitä ikävä !

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Nukkekotiin Reutteria

Katselin tänään pitkän tauon jälkeen nukkekotitavaroitani, jotka odottavat valmiina uutta nukkekotiani. Löysin yhdestä laatikosta Reutter-posliinia. Olen ostanut näitä vähitellen nukkekotikauppa Doloriksesta. Reutterin esineet ovat todella kauniita ja huolella tehtyjä.
Posted by Picasa

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Syntymäpäivälahja Ritvalle

Tällaisen syntymäpäivälahjan sai Tilkut-listan Ritva. Saksipussi on tehty puuvillakankaista, somiste kukka on silkkiä, jonka keskellä helmiä. Kirjanmerkki on tilkkumaalausta.

Käsityöpussukkani

Olen ommellut käsityöpussukkani jo reilut kymmenen vuotta sitten tilkkutyökurssilla Tervolassa. Opettajana oli Kirsti Niva. Kuvassa on poro isoine sarvineen. Halusin pussukkaan poron kuvan, koska isälläni ja kahdella pojallani on omia poroja. En vielä tuolloin hallinnut paper-piecing-tekniikkaa, jolla kuva olisi ollut huomattavan helppo tehdä. Onneksi taidot ovat karttuneet vuosien varrella.


Pussukka on aina mukanani reissuissa. Sen sisältö vaihtelee aina sen mukaan mitä milloinkin teen. Nyt pussukassa on yksi huivin virkkaus, nukkekodin maton ja -tyynyn kirjontatyöt sekä sukankudin.

Mukavaa postia

Eilen sain odottamaani postia JUJU-kerhosta. Tämä oli kerhon tutustumispaketti, sain valita kaksi kirjaa todella edulliseen hintaan. Tee oma leikekirjasi on peruskirja skräppäämisestä. Paperiaskartelu sisältää mukavia ohjeita monenlaiseen paperiaskarteluun, mm. origameja. Kerhon ensimmäinen kirja oli Ompele, kirjo,koristele. Tämä kirja ei ollut niin hyvä ja monipuolinen kuin olin toivonut.


Tällä viikolla on tullut myös kaksi nukkekotilehteä. Et Dukkehjem on hieno, norjalainen nukkekotilehti, jossa esitellään toinen toistaan ihanampia nukkekoteja. Lehdessä on upeat kuvat. Kunpa itsekin ehtisin aloittamaan taas pitkän tauon jälkeen askartelemisen oman nukkekotiprojektini parissa. Tämän kertaisessa numerossa esitellään suomalaisen Maria Malmströmin valmistamien nukkekodin suksien valmistusohjeet vaihe vaiheelta. Maria on todella taitava käsistään. Käyn päivittäin lukemassa ja katselemassa hänen upean nukkekotinsa Väinölän kuulumisia.
Toinen lehti on nimeltään Nukkekoti. Se on Suomen Nukkekotiyhdistyksen jäsenlehti.
Posted by Picasa

Tildaa

Sain näin ihanan kotienkelin Tilda-hahmovaihdossa Kasililta. Enkeli on todella kaunis ja tuo meidän kotiimme iloa päivittäin. Lämpimät kiitokset Sinulle Kasil !

Tällaisen kylpyhuone-enkelin tein itse samaisessa vaihdossa. Enkeleitä ja muita Tildahahmoja on mukava tehdä. Käsien ja jalkojen kääntäminen on välillä vähän työlästä. Enkelin materiaaleina ovat puolipellava (vartalo, jalat ja kädet), fleece (kylpytakki), puuvillakankaat (housut, tossut ja pyyheliina) sekä alpakkalanka (hiukset).

Tässä pääsiäisvaihdon pupusydän.


Kaikki valmiit pääsiäissydämet.
Posted by Picasa

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Tunnustus



Sain tällaisen tunnustuksen rakkaalta ystävältäni "Sooloilijalta", jonka kaunista blogia käyn katselemassa ja lukemassa päivittäin. Kiitos ! Tunnustus tuntuu todella hyvältä ! Mie koetan päivittää blogiani useammin, jotta olisin jatkossakin tunnustuksen arvoinen.



Mie haluan antaa tämän tunnustuksen kaikille Tildalaisille eli Suomen Tilda Addikteille. Te teette todella kauniita käsitöitä ja ylläpidätte ihania blogeja. Suosittelen !

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Sonjan huivi


Tämän huivin olen virkannut ysävälleni Sonjalle. Tekniikkana on salomoninsolmut. Käytin kahta erilaista lankaa yhdessä ja sain aikaan mukavan vaihtelevan pinnan. Lankoina olen käyttänyt Lanet- merinovillalankaa sekä Kitten Mohair-lankaa. Virkkasin somisteeksi vielä pieniä ruusuja, joita kiinnitin ympäri huivia. Ruusut ovat TeeTee Alpakkalankaa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Kuntoutustuki vaiko eläke ?



Tämän kauniin kuvan on maalannut 8-vuotias tyttäreni. Ihana kuva ja ihanat värit. Kunpa minäkin osaisin piirtää...
Olen ollut alkuvuodesta melkein neljä viikkoa sairaalassa. Sairaalassa olon aikana minulle on tehty mm työkykyarvioita ja osana niitä erilaisia psykologin testejä. Olen ollut kuntoutustuella eli määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä jo kuudetta vuotta. Minua tutkineiden ja hoitaneiden lääkäreiden mielestä nyt olisi aika hakea pysyvää eläkettä, koska tilanteeni ei tule paranemaan, se pysyy joko entisellään tai huononee.
Olen itse täysin väsynyt hakemaan aina uutta kuntoutustukea ja odottaamaan vastauksia Eläkekeskuksesta. Minulla on kokemusta myös hylkypäätöksistä, joten pelkoihin on aihetta. Perjantaina oli hoitoneuvottelu, jossa mukana olivat minun lisäksi kaksi lääkäriä, oma hoitaja sekä psykologi. Hoitoneuvottelun tarkoituksena oli miettiä minun tulevaisuuttani ja toimeentuloani. Suomessa on erittäin vaikea päästä eläkkeelle nuorella iällä. Se on tehty todella hankalaksi. Vaikka erikoislääkärit ovat eläkkeen kannalla niin Eläkekeskus voi hylätä hoitavien lääkäreiden lausunnot.
Minulle haettiin eläkettä riskillä, että hakemus tulee takaisin hylättynä. Mitä sitten teen , jos tulee hylkypäätös? Minun pitää mennä sairaana ja kipeänä työvoimatoimistoon ja hakea työttömyyspäivärahaa, vaikka tiedetään etten pysty työhön. Ja tämän jälkeen tutkimukset alkavat uudelleen. Toivottavasti hakemus jatkaisi kuntoutustukea, jos eläke hylätään...
Mie olen täysin väsynyt tähän pompotteluun ja vuosia kestäneeseen taisteluun byrokratiaa vastaan. Ei ole helppoa sairastua ja tulla työkyvyttömäksi nuorella iällä. Minua surettaa myös se, että vaikeuteni alkoivat lääkärin tekemästä hoitovirheestä selkäleikkauksessa. Mutta ei auta nyt muuta kuin odottaa mitä tulemaan pitää. Onko teillä muilla kokemuksia tällaisista asioista?

Tilda-omenoita


Herkullisia omenoita ! Näitä on nopea ja mukava tehdä !

Nukkekotiin



Ostin uuteen nukkekotiini kaksi kaunista tavaraa, lattiamaljakon sekä kakkuvadin.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Tilda-tuoteita Sinooperista


Torstaina menin innoissani Oulun Sinooperiin katsomaan ovatko he saaneet uusia Tilda-tuotteita valikoimiinsa. Ja olihan siellä vaikka mitä ihanaa! Mukaani lähti nämä kauniit tuotteet; tarroja, sydän nappeja, kaksi nauhapakkausta sekä askartelukuva-arkkeja. Yläkerrassa olisi ollut myös kankaita, mutta en tällä kertaa käynyt edes katsomassa niitä.

Tilda-etanoita






Ompelimpa minäkin muutaman etanan Tilda-ohjeilla. Näitä on hauska ja suhteellisen nopea tehdä.

Kangasostoksia

Remove Formatting from selection
Nämä kankaat olen ostanut Vainion Paulan (PeeKaa)nettikaupasta. Halusin nyt hempeitä kukkakankaita Tildahahmojen vaatteisiin sekä suunnitelmissa oleviin tilkkutöihini. (Anteeksi, kuvat tulivat liian pieninä, on vähän vaikea saada selvää).